PATCHCOAT SWEET DREAM
Virallinen nimi Patchcoat Sweet Dream
Kasvattaja Wilhelmiina Virolainen / kennel Patchcoat, Liperi
Terveystulokset
Miten Susu tuli meille?
Vuoden 2008 aikana tutustuin ahkerasti eri rotuihin ja tunsin jo löytäneeni kuuluisan Sen Oikean rodun. Pyreneittenpaimenkoira vaikutti kaikessa vilkkaudessaan juuri siltä, millainen koiran kuuluukin olla. Helinä Leppäsen pyrtsikolmikko Cassessa, Sirrassa ja Ruletessa oli sitä draivia, mitä koirassa kaipaan. Ehdin treenata ja kisata Cassen kanssa agilitykentillä puolisen vuotta ennen erästä tapaturmaa, joka vaitettavasti katkaisi harmillisen lyhyeksi jääneen kisailumme. Vierailimme myös kasvattajilla ja seurasimme pyrtsikehiä näyttelyissä. Susun varsinainen tarina alkoi alkusyksystä 2008, kun vierailimme ensimmäisen kerran Miimillä (kennel Patchcoat). Niihin aikoihin haikailimme vielä kovasti pyreneittenpaimenkoiran perään, ja tutustumisretki aussieiden maailmaan tehtiin lähinnä näön vuoksi - ei tarvitsisi sitten jossitella. Pami (Patchcoat Pamela) ja Unski (North Legends American Dream) hurmasivat meidät täysin kovasti topimaisella olemuksellaan, mutta siirsimme aussieajatukset kuitenkin takaisin taka-alalle. Miimille olisi tulossa seuraava pentue kuluvana syksynä red merle -narttu Unnulle (North Legends Daydream) ja isänä toimisi rapakon takana asusteleva texasilainen black tri Rocky (Gearharts Headliner DNA-cp), mutta pentueen ajankohta, loppusyksy 2008, tuntui turhan aikaiselta. Niinpä päätimme jatkaa aktiivista tutustumista muihinkin rotuihin. Unnu-äiskän juoksu venyikin vähän myöhemmälle ajankohdalle, mitä alunperin luulimme, ja niin tulivat aussiepohdinnat taas kovin ajankohtaisiksi. Muutamaa päivää ennen pentujen syntymää, sunnuntaina 28.12., käytyämme koko perheen voimin Miimillä ja tutustuttuamme lähiseudun aussieporukkaan, löimme päätöksen lukkoon. Miksi sitten loppujen lopuksi päädyimme aussieen jonkin muun paimenkoiran sijasta? Eikö pyreneittenpaimenkoira ollutkaan se oikea? Päätös ottaa pentu Unnun ja Rockyn pentueesta oli pitkälti jonkinlainen kompromissiratkaisu perheenjäsentemme kesken. Muu perhe oli sitä mieltä, että pyrtsissä on ihan liikaa sähellystä ja etenkin ääntä heidän makuunsa. Miimin aussiet sen sijaan vaikuttivat taas heidän mielestään juuri siltä, kuin koiran kuuluu olla. Niinpä minun oli taivuttava ja siirrettävä pyrtsihaaveet tulevaisuuteen. Nyt, kun aussie-elämää on puolisen vuotta takana, voin todeta, että päätös ei ollut lainkaan pöllömpi. Sain nimittäin ääntä, vilkkautta, keskittymiskykyä, taistelutahtoa ja saalisviettiä enemmän kuin odotin – kuten Miimi totesi jo luovutusikäisestä Sususta, se on tykki. Paitsi Susu yksilönä, aussie on muutenkin varsin hieno rotu. Vilkkaus, hyvä työmoraali ja monipuolisuus tuntuvat tekevän aussieista mitä mainioimpia harrastuskavereita ja ennen kaikkea perheenjäseniä. Lisäinfo tulossa!
|
